Urheilucast: Nuorella Liiga-tähdellä erikoinen sopimuskuvio – siirto Ilvekseen valmiina odottamassa!
Mikkelin Jukurien 19-vuotias tähtihyökkääjä Topias Hynninen on saanut sopimukseensa mielenkiintoisen pykälän Mestikseen ...
Sami Vatasen on uutisoitu siirtyvän ensi kaudeksi Liigaan takaisin kasvattiseuransa JYPin paitaan. Nyt Urheilucast kertoo, ...
SHL:ssä henkilökohtaisella tasolla loistavan kauden pelannut suomalaishyökkääjä Henrik Borgström ei jatka HV71:n riveissä ensi kaudella. Borgström vahvisti itse asian Jönköpings-Posten-lehdelle tiista ...
Runkosarjan voittanut Rauman Lukko saa jättimäisen vahvistuksen Sportia vastaan puolivälierien avausotteluun, kun pitkään sivussa ollut tähtipuolustaja Eric Gelinas palaa kokoonpanoon. Gelinas on merk ...
Pelicans ja Jukurit kohtasivat tiistai-iltana playout-sarjan kolmannessa ottelussa Lahdessa. Jukurit tyrmäsi kotijoukkueen ...
Ruotsin SHL:ssä pelaava Frölunda HC on saanut maaliskuun aikana uuden suomalaispelaajan. Kyseessä on vasta 17-vuotias ...
SaiPa eteni pudotuspelien avauskierrokselta puolivälieriin kaatamalla TPS:n otteluvoitoin 3-2. TPS voitti sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta lopulta SaiPa onnistui tasaamaan voitot ja vei ratkais ...
JYPin puolustaja Juuso Vainio, 30, vaihtaa seuraa ensi kaudella. Jyväskyläläisseura tiedotti urallaan 410 Liiga-ottelua pelanneen puolustajan lähdöstä tiistaina X:ssä. Alle 20-vuotiaiden MM-kultaa, SH ...
Tapparasta kesken kauden Ruotsin SHL:ään siirtynyt suomalaispuolustaja Ruben Rafkin on palaamassa Liigaan. Urheilucastin ...
Tampereen Ilves virittelee kulisseissa huimaa kaappausta maanantaina SaiPalle pudonneen TPS:n leiristä. Urheilucastin ...
Mestiksen runkosarjan viimeiselle sijalle jäänyt perinneseura Kajaanin Hokki hakee konkurssia. Hokki Kainuu Oy päätti ...
Dallas Starsin Mikko Rantaselle kävi pahannäköinen tapaturma viime yön NHL-kierroksella Minnesota Wildia vastaan. Rantanen ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results