Kouluun liittyvät asiat jakavat Oulun seudun kunta- ja aluevaaliehdokkaita selvästi eniten Kalevana vaalikoneessa.
Pudasjärvellä puukotuksessa loukkaantunut mies on päässyt pois sairaalahoidosta. Poliisin mukaan keskiviikkoisesta tapon ...
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan kansalaisaloitteen eheytyshoitojen kieltämisestä äänin 125–49. Poissa äänestyksestä ...
Hannu Moilanen asuu majavien naapurina Utajärvellä. Hän otti tiistaina videolle kohtaamisensa majavan kanssa. Moilanen näki ...
Monet oululaiset lapset ja nuoret ovat kiusanneet jo parin vuoden ajan erästä naista, kertoo poliisi. Kiusaaminen on ...
Kun Petri Hannus kaatui, hän menetti hetkeksi kitaransoiton — Jolly Jumpersin uuden albumi taustalla tapahtui ihme ...
Onnettomuus aiheuttaa liikenneruuhkaa Oulunlahdentiellä Oulussa. Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että ensitietojen ...
Oululainen Eva Kaakinen tasapainoilee kahdessa ammatissaan hyvin erilaisten maailmojen välillä. Öisin hän suuntaa Oulun ...
Oululainen Eva Kaakinen tasapainoilee kahdessa ammatissaan hyvin erilaisten maailmojen välillä. Öisin hän suuntaa Oulun ...
Pohteen alueella on krooninen pula koulupsykologeista. Kun apua ei saada ajoissa, ongelmat näkyvät jo ammatillisessa ...
Rakennusalalla on vihdoinkin näkyvissä piristymissä. Näin voi päätellä ainakin alan työpaikkailmoitusten määärästä.
Joitakin vuosia käyttämättömänä ollut kaupungin varikko Hartaanselänrannassa ei ole enää hiljainen. Katolla työskentelee ...