Kilpailuaika on 3.–31. maaliskuuta. Hakemukset lähetetään www.rakentamisenmaineteko.fi -sivuilla olevan linkin kautta ...
Ensimmäisenä mieleen tulevat Nakkilan kosket ja Kokemäenjoen ympäristö. Toisena erilaiset tapahtumat, joiden määrä on ...
Maanantaina Porin Slalomseuran Aada Kanto oli tositoimissa naisten suurpujottelussa. Kilpailuun osallistui kolme suomalaista, joista paras oli Kanto sijallaan 36. Kärki meni kuitenkin kaukana: ...
Vasemmistoliittoa edustavalle Jari Hakalalle myönnettiin Porin kaupunginvaltuustossa ero kaupunginhallituksesta. Jari Hakalan ...
Sirpa ja Kaarlo Hassinen muuttivat Itä-Suomesta Akaan Viialaan lähelle lastensa perheitä. Onni lapsenlasten päivittäisestä ...
Trump on uhannut asettaa 25 prosentin tuontitullin EU:lle. Kemianteollisuuden kyselyssä kolmasosa yrityksistä arvioi, että ...
Nykyisin yhä useampi vanhus joutuu jättämään kotipaikkakuntansa ja siirtymään hoivalaitoksiin toisille paikkakunnille. Onko ...
Julkaisemme joka päivä uuden digiristikon. Kokeile, saatko kaikki sanat paikoilleen ruudukkoon.
Marko Anttila aikoo lopettaa pelaajauransa tähän kauteen, MTV Urheilu uutisoi maanantaina. 39-vuotias Anttila muistetaan ...
Kerttulan mukaan kilpailutilanne oli myös siinä mielessä klassinen, että seurojen tarjoukset D’Astousille olivat tonnilleen ...
Viime viikolla kananmunien takaisinvedosta ilmoittanut kananmunapakkaamo Dava Foods Finland on täydentänyt pois myynnistä ...
Toinen havainto koskee 8. helmikuuta Eurajoella Luvian Tyviluodossa havaittua tulipäähippiäistä. Lintu havaittiin hippiäisparvessa ja oli mitä ilmeisemmin talvehtija. Tästä lajista havainnot ovat ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results