Kouluun liittyvät asiat jakavat Oulun seudun kunta- ja aluevaaliehdokkaita selvästi eniten Kalevana vaalikoneessa.
Pudasjärvellä puukotuksessa loukkaantunut mies on päässyt pois sairaalahoidosta. Poliisin mukaan keskiviikkoisesta tapon ...
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan kansalaisaloitteen eheytyshoitojen kieltämisestä äänin 125–49. Poissa äänestyksestä ...
Hannu Moilanen asuu majavien naapurina Utajärvellä. Hän otti tiistaina videolle kohtaamisensa majavan kanssa. Moilanen näki ...
Kun Petri Hannus kaatui, hän menetti hetkeksi kitaransoiton — Jolly Jumpersin uuden albumi taustalla tapahtui ihme ...
Onnettomuus aiheuttaa liikenneruuhkaa Oulunlahdentiellä Oulussa. Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että ensitietojen ...
Monet oululaiset lapset ja nuoret ovat kiusanneet jo parin vuoden ajan erästä naista, kertoo poliisi. Kiusaaminen on ...
Oululainen Eva Kaakinen tasapainoilee kahdessa ammatissaan hyvin erilaisten maailmojen välillä. Öisin hän suuntaa Oulun ...
Oululainen Eva Kaakinen tasapainoilee kahdessa ammatissaan hyvin erilaisten maailmojen välillä. Öisin hän suuntaa Oulun ...
Rakennusalalla on vihdoinkin näkyvissä piristymissä. Näin voi päätellä ainakin alan työpaikkailmoitusten määärästä.
Poliisi on saamassa valmiiksi laajan Ruotsiin kytkeytyvän väkivalta- ja huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan. Asian ...
Tulitöistä alkunsa saanut palo tuhosi noin 500-neliöisen hallin Pyhäjärvellä perjantaina päivällä. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan hallissa säilytyksessä ollut henkilöauto syttyi palamaan ...