”On eettisesti kestämätöntä, että taloudellisesti heikossa asemassa olevat joutuvat velkakierteeseen sote-asiakasmaksujen ...
Mytologian mukaan Rooman perustivat kaksoisveljet Romulus ja Remus. Veljeksiä imettävä naarassusi on kaupungin symboli, joka ...
Huippupaikat Oy:n toimitusjohtaja Lauri Suutarinen uskoo, että osa hiihtolomalaisista on jättänyt laskettelumatkan varaamatta ...
Kuopiolaisjoukkue takoi selvän 3–1-kotivoiton. Huittislaisjoukkue lähtee puolivälieriin luultavasti seitsemänneltä sijalta.
Tuolloin Bredesen lipesi normaalimäen kärkipaikalta mitalisijojen ulkopuolelle, ja Janne Ahonen nousi maailmanmestariksi. Nyt ...
Kankaanpääläinen Ricardo Grönfors esiintyi The Voice of Finland -kilpailun viimeisessä ääni ratkaisee -jaksossa. Nauhoituksen ...
Välierissä KuKi kohtaa runkosarjan voittaneen VG-62:n. Sarja käynnistyy keskiviikkona Naantalissa, ja Harjavallassa pelataan ...
Pyydän, että älkää missään tapauksessa antako lupaa tällaiselle tapahtumalle, kirjoittaja vetoaa.
Kokemäen kirkkoherra Petri Laine saa saman palkan työstään kuin hänen edeltäjänsä. Kirkkoneuvosto päätti, että Laineen ...
Lukon puolustus oheni menneellä viikolla yhdellä miehellä, sillä ruotsalaispakki Anton Olsson on nyt loukkaantuneiden ...
Mäkinen voitti sunnuntaina päättyneen TUL-turnauksen, joka järjestettiin viikonvaihteessa Tampereella.
Vasta 16-vuotias Jenna Pelkonen nousi sankariksi, kun Lukon ja Panelian Raikkaan yhteisjoukkue rynnisti jääkiekon naisten ...